21.03.2017

Musiikkia Pääkallopaikalla

Hiljaisella viikolla pitkäperjantaina 14.4.2017 Helsingin tuomiokirkon holvit täyttyvät dramaattisista sävelistä, kun legendaarinen Helsingin tuomiokirkon poikakuoro Cantores Minores esittää yhdessä Suomalaisen barokkiorkesterin ja seitsemän huippusolistin kanssa J. S. Bachin Johannes-passion. Mahtava kirkkomusiikkiteos on kuulunut kuoron jokavuotiseen esitysperinteeseen yli 40 vuotta, eikä sen suosio konserttiyleisön keskuudessa ole hiipunut. Kuoron taiteellinen johtaja Hannu Norjanen tunnustaa: “Se, että passiomusiikki soi tänäkin päivänä poikien upeasti esittämänä suurelle yleisöjoukolle osoittaa, että työllämme on merkitys, ja se merkitys tule pysymään myös tulevaisuudessa, vaikka ajat muuttuisivat.”

Johann Sebastian Bachin Johannes-passio on lyhyempi ja impulsiivisempi kuin sisarteoksensa Matteus-passio, muttei jää tälle toiseksi ilmaisullisessa ja teknisessä taidokkuudessa. Vaikka kyseessä on säveltäjän ensimmäinen suurimuotoinen teos, tiedetään hänen muokanneen ja uudistaneen teosta elämänsä aikana useita kertoja, hioen musiikkinsa täydellisyyteen, jotta jälkipolvet saattaisivat siitä nauttia. On kiinnostavaa, että teos on alunperin tarkoitettu pitkänperjantain hartauteen. Teoksen keskellä on paikka pitkänperjantain saarnalle, ja on mahdollista, että myös seurakunta lauloi koraaliosuuksissa mukana.

Passio kertoo ilmaisuvoimaisesti pääsiäisen tapahtumat Jeesuksen vangitsemisesta hautaamiseen taidokkaiden aarioiden, hartaiden koraalien ja mahtipontisten kuorokohtausten kautta. Teosta leimaa kauttaaltaan tumma intensiivisyys, ilmaisullinen kiivaus ja affektien vaihtelevuus. Jeesuksen kärsimystarinan väkevyys on alati läsnä. Johannes-passio on suurta draamaa, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Cantores Minores -kuoron ja Suomalaisen barokkiorkesterin yli 10 vuotta sitten alkanut yhteistyö on vuosien mittaan tiivistynyt. Kuoron taiteellinen johtaja Hannu Norjanen kertoo, millaisena hän kokee konsertoinnin barokkiorkesterin kanssa:
” Kuulas poikakuorosaundi ja barokkiorkesterin notkea ja värikylläinen sointi sopivat ainutlaatuisella tavalla yhteen. Musiikki alkaa elää uudella tavalla ja samoista useinkin esitetyistä kappaleista löytyy jatkuvasti jotain uutta. Suomalaisen barokkiorkesterin kanssa esiintyminen inspiroi poikia erityisellä tavalla. Jatkuva yhteistyö on hedelmällistä ja kehittää niin orkesteria kuin kuoroa.”

J. S. Bach

Johannes-passio

Helsingin tuomiokirkko pe 14.4.2017 klo 18

Cantores Minores

Tuomas Katajala, evankelista
Jyrki Korhonen, Jeesus
Helena Juntunen, sopraano
Lilli Paasikivi, altto
Niall Chorell, tenori
Tommi Hakala, basso
Veikko Vallinoja, Pilatus (basso)
kuorosolisteja

Suomalainen barokkiorkesteri

Joht. Hannu Norjanen

Liput:
65, 50/40, 30/25, 15 € (numeroidut rivit/ei numeroituja paikkoja; sis. Ticketmasterin käsittelykulun sekä käsiohjelman)
Ticketmasterista ja tuntia ennen ovelta

HUOM! Pääosaan F- ja H-lohkon 4-kategorian paikoista näytetään kahdelta 55”:n näytöltä stillkuvaa esiintyjistä. Vaikka kaikilta näiltä 4-kategorian paikoilta ei ole suoraan näköyhteyttä alttarille, niin näyttöjen avulla pystyy seuraamaan tapahtumia alttarilla.

HUOM! Tuomiokirkossa ei ole käytössä paikkanumerointia!

Konsertin kesto n. 2 h 15 min (ei väliaikaa)